Ville Männistö
Valmistuin hammaslääkäriksi 2009 Oulun yliopistosta. Suu- ja leukakirurgian erikoistumisen aloitin 2011 Turun yliopistollisessa keskussairaalassa. Erikoistumisaikana työskentelin mm. Päijät-Hämeen keskussairaalassa sekä Helsingin yliopistollisen keskussairaalan suu- ja leukakirurgian yksiköissä. Osana erikoistumista olen suorittanut lääketieteen opintoja 5/6 lääkärintutkintoon vaaditusta opintokokonaisuudesta Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa. Potilastyön ohessa teen väitöskirjaa. Tutkimukseni käsittelee silmänpohjan murtumalevyn 3D-suunnittelua sekä asemoinnin onnistumista murtumakorjauksen yhteydessä, lasten kallokirurgiaa sekä purentafysiologisten vaivojen hoitoa botuliinilla.
IsoKarhun Hampaan lisäksi pidän hammaslääkärivastaanottoa muun muassa Helsingissä, Tampereella ja Hämeenlinnassa. Helsingissä palveluvalikoimaani kuuluvat myös lääketieteelliset ja esteettiset botuliinihoidot. Ajantasaiset tiedot löydät täältä.
Erityisosaamiseeni kuuluvat suu- ja leukakirurgia (luusiirteet, hammasimplantit, viisaudenhampaat, hampaiden poistot, limakalvopotilaat yms.).
Olen ensimmäisen kerran tullut Poriin töihin kesäkandina vuonna 2008 ja sen jälkeen työskennellyt paikkakunnalla säännöllisen epäsäännöllisesti. Perustettuamme Isokarhun Hampaan, työmääräni tulee taas lisääntymään Porissa.
Tervetuloa potilaaksi! IsoKarhun Hampaassa on mahdollisuus tulla ilmaiseen implanttihoidon konsultaatioon.
Erityisosaaminen
- Hammasimplantit
- Luusiirteet
- Hampaiden poistot
- Viisaudenhampaiden poistot
- Limakalvosairaudet
- Leuka-, kasvo- ja hammasvammat
Kielitaito
- suomi
- englanti